Wednesday, March 25, 2009

Pelastustottisseminaari Porvoossa













Palveluskoiraliitto järjesti maaliskuussa pelastuskoirakouluttajille tottelevaisuusseminaarin. Kouluttajana seminaarissa toimi Susanna Mölsä. Erittäin hyvä kouluttaja !! Seminaariin osallistui 30-40 kouluttajaa. Päivän aikana meillä oli kahdeksan demokoiraa, joiden "ongelmia" ratkottiin. Dante oli yksi demokoira. Me emme varsinaista ongelmanratkaisua hakeneet vaan fiksua aloitusta PK-esteiden treenaamiseen. Eli metrisen hypyn ja jyrkän A:n. En ollut niitä vielä treenannut yhtään ja olikin mielenkiintoista kuulla miten huipputason kouluttaja ne aloittaa. Ensin kokeilimme hyppyä ja saimme hyvän vinkin apukouluttaja pitää lelua sillä korkeudella esteen takana, johon tähtäämällä koira kätevästi hypyn ylittää. Se meni hienosti. Saimme myös heti miten läpimurron aikaiseksi jyrkän A:n kanssa :) Tosi hieno juttu. Eli saattaapi olla, että Dante pääsee kesällä PK-kokeeseenkin - ei tiedä :))


Kuvat: Jaana-Maarit Perkkala

Tuesday, March 10, 2009

Duke 10 v









Pikkulaumamme kruunaamaton kuningas Iso-D eli Duke täyttää tänään kunnioitettavat 10 vuotta. Ei voi käsittää kuinka vauhdikkaasti aika vierii. Vastahan me se haettiin !! Duke hankittiin alunperin lenkkikaveriksi ja metsästyskoiraksi. Duken piti olla pääosin isäni metsästyskaveri, mutta toisin kävi. Illalla, kun tultiin Dukea hakemasta sain puhelinsoiton, jossa kerrottiin isäni kuolleen. No onhan Duke päässyt sorsametsälle minunkin kanssani, mutta isäni oli todella innokas metsämies - metsästyssesonkina harvoin kotona :) Duken kanssa aluksi harrasti enemmän Satu: agilityä ja tokoa. Itseasiassa Dannyn kanssa minun piti ryhtyä harrastamaan pelastuskoiralajeja - toisin kävi. Duken kanssa kerran kokeilin, piruuttani, hakua kun Satu ei ollut näkemässä ja se oli menoa. Nyt Duken kanssa ollaan jo vähän jäähdyttelemässä pelastuskoiran uraa. Viime syksynä ilmenneen kilpparin vajaatoiminnan lääkityksen vuoksi, kun emme voi enää kisata tai käydä kokeissa. Se kieltämättä vähän harmittaa sillä Duke on todella hyvässä kunnossa, oikeastaan ihan elämänsä vedossa, joten varmaan panisimme vielä kampoihin PEKO-SM:ssä.


No, minkäs teet. Pääasia, että vointeja piisaa ja elämä on muuten mallillaan. Duken kanssa edelleen kuitenkin treenataan, lähes päivittäin. Se nauttii yhdessä tekemisestä ja on lauantain hakutreeneissä edelleenkin on ihan suvereeni :) Syntymäpäivää vietetään hiirijahdissa naapurin pellolla ja toki jotain erikoishyvää täytyy keksiä synttärikakuksi !


Kuvat: Kiitoksia vaan kuvaajille - eipä nyt muistu mieleen kenen ottamia nämä ovat ..

PS: Ai niin ja onhan Duke näytelmissäkin käynyt ihan hyvällä menestyksellä. Se oikeasti nautti esiintymisestä. Silloin näytelmäuran kohokohtana Jyväskylän KV:n isossa kehässä (BIS 3) se suorastaan säteili lavakarismaa, sai ihan mahtavat aplodit - ois varmaan päässyt mihin tahansa bändiin :)

Sunday, March 08, 2009

Dante 3 v





Eilen juhlittiin Danten 3 v pirskeitä. Päivä meni Porvoossa Palveluskoiraliiton järjestämässä tottisseminaarissa. Siitä enemmän tuonnempana, kunhan saan muutaman kuvan aiheesta. Iltasella oli sitten tietenkin luvassa pikkupaketti ja vähän herkkuja. Dantehan on "aika" innostunut erilaisista leluista, joiden kanssa voi riehua ja riekkua :) Tällä kertaa Repen näköinen lelu sai niinsanotusti kyytiä :)

Onnea myöskin velimiehille ja kasvattaja Anjalle !!